Alueellisen koronavapauden tavoittelu on Suomen tilaisuus osoittaa pohjoismaista arvojohtajuutta
Kansanterveyden, terveysturvallisuuden ja muiden alojen asiantuntijat käyvät parhaillaan kiivasta keskustelua siitä, miksi erilaisia ilmenemismuotoja saaneet koronapandemian lieventämisstrategiat eri puolilla maailmaa näyttävät toistuvasti epäonnistuneen. Keskusteluun ovat osallistuneet epidemiologien lisäksi lisääntyvissä määrin myös muiden tärkeiden tutkimusalojen, kuten taloustieteen, yhteiskuntatieteiden ja mielenterveystyön, ammattilaiset. Olemme jo nähneet, mihin päämäärättömyys johtaa: toistuvaan rajoitustoimien höllennyksiin ja tiukennuksiin, jotka kurittavat jokaista meistä.
Hallitus linjasi tammikuun lopussa hybridistrategian toimintamallin täydennyksistä, kuten muun muassa uusista valtakunnallisista toimista. Pääministeri Sanna Marin kehotti alueita ottamaan leviämisvaiheen toimia käyttöön, mikäli muuntoviruksen todetaan leviävän.
Hallitus ja viranomaiset muistuttavat unissakävelijää: ei ole visiota, koska missiona on melkeinpä pyhän aseman saaneet oikea-aikaisuus ja oikeasuhtaisuus. Hallitus ei ole myöskään kyennyt määrittelemään strategisesti tärkeitä lähtökohtia: (1) mitä tavoitellaan, (2) miksi tavoitellaan, (3) millä aikavälillä, (4) miksi annetulla aikavälillä ja (5) kuka asioita tavoittelee? Edellä esitettyihin kysymyksiin ei ole vieläkään annettu tyydyttäviä vastauksia. Edes valtioneuvoston kanslia, jonka tehtävänä on tukea maan korkeinta poliittista johtoa, ei ole onnistunut näitä selkeyttämään.
Hallitus on toistuvasti mennyt piiloon sen taakse, että toimet eivät saa olla liian raskaita “väärään aikaa” tai ne eivät ole oikeasuhtaisia ja oikea-aikaisia. Mutta ne eivät saa olla myöskään liian kevyitä “väärään aikaan”, koska tällöinkään ne eivät ole oikeasuhtaisia ja oikea-aikaisia. Kryptinen viestintä ja tavoiteasetannan puutteet ovat olleet omiaan luomaan epäluuloa epidemianhallintaan tähtääviä toimia kohtaan maamme lähihistorian suurimman kriisin keskellä. Suomalaisten elämä olisi nyt hyvin erilaista, jos hallitus ja viranomaiset olisivat jo viime vuonna päättäneet tavoitella koronavapautta.
Ulkomailta saapuneiden muuntovirustartuntojen määrän on arvioitu kasvavan nopeasti, mutta tartuntojen kasvu on pysynyt onneksi toistaiseksi valtakunnallisesti maltillisena. Suomen suhteellisen hyvä koronatilanne yhdistettynä rajojen terveysturvallistoimiin avaa Suomelle strategisen mahdollisuuden painaa tartunnat lähelle nollaa jo kauan ennen kuin riittävä väestöimmuniteetti rokottein on onnistuttu saavuttamaan. Mitä nopeammin nollatavoite omaksutaan, sitä nopeammin pääsemme mahdollisimman lähelle normaalia arkea.
Rajoitustoimet voidaan Suomen sisällä käytännössä poistaa, kun tartuntamäärät on saatu painettua alas. Epidemiatilanteen hallitseminen nopealla testaa, jäljitä, eristä -toimintamallilla, tiukoin paikallisin toimin tartuntaryppäiden kohdalla ja mahdollisimman suoraviivaisin rajatoimin kuormittaa yhteiskuntaa huomattavasta vähemmän kuin pitkäaikainen epävarmuus rajoitustoimien toistuvasta aaltoilusta ja epidemiatilanteen eskaloitumisesta.
Saksalainen terveyshallintotieteilijä Ilona Kickbusch on yhdessä muiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa ehdottanut Saksassa runsaasti huomiota saaneen koronavirustaudin alueelliseen eliminointiin tähtäävän strategian. Saksalaisten lähestymistapa on läheistä sukua muun muassa Uuden-Seelannin eliminointistrategialle, Eroon koronasta -työryhmän ajamalle tukahdutusstrategialle ja professori Martin Scheininin vihreiden vyöhykkeiden lähestymistavalle. Samaan lähestymistapaan ovat hiljattain päätyneet myös kanadalainen asiantuntijaryhmä COVID Strategic Choices Group ja Irlannin Independent Scientific Advocacy Group.
Näitä kaikkia lähestymistapoja yhdistää ajatus siitä, että koronavirustaudin kanssa eläminen on yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätön ratkaisu. Ne ovat ehdotuksia, jotka korostavat proaktiivista epidemian juurisyihin keskittyvää lähestymistapaa toistuvasti epäonnistuneen ja vain välittömiin oireisiin keskittyvän reaktiivisen toiminnan sijaan. Aggressiivinen tukahduttaminen johtaa eksponentiaalisesta kasvusta eksponentiaaliseen vähenemiseen.
Lähestymistapa, jossa tavoitteena on painaa viruksen ilmaantuvuus mahdollisimman lähelle nollaa, takaa vapaan elämän ja liikkuvuuden viruksesta vapaiden alueiden sisällä (ja vihreiden alueiden välillä) – nämä alueet ovat niin sanottuja vihreitä vyöhykkeitä. Virusvapaiden vihreiden vyöhykkeiden suojelu perustuu puolestaan mahdollisimman nopeaan ja joustavaan testaukseen, jäljitykseen ja eristämiseen, samalla kun rajaturvallisuudesta pidetään kiinni. Tarkoitus ei ole saavuttaa täydellisyyttä, vaan tehdä vaikuttavia ja järeitä päätöksiä nollan saavuttamiseksi niin pian kuin mahdollista.
Monien Itä-Aasian ja Oseanian maiden esimerkki osoittaa, että koronavapaus on mahdollista saavuttaa nopeasti. Mitä nopeammin koko Suomi saavuttaa vihreän vyöhykkeen aseman, sitä helpompi meidän on elää, työskennellä, opiskella ja viettää vapaa-aikaamme.
Suomella on erinomainen tilaisuus saavuttaa nollatavoite ja muuttaa koko Suomi vihreäksi alueeksi. Suomessa on toistuvasti onnistuttu paikallisesti tukahduttamaan tartuntaryppäät, joten sen tukahduttaminen valtakunnallisesti on pohjimmiltaan samanlainen toimenpide yhteisen nollatavoitteen ohjauksessa.
Valtakunnallisilla ja alueellisilla rajoitustoimilla on merkittäviä haitallisia vaikutuksia niin kansalaisille kuin myös perheille ja kokonaisille yhteisöille. Tietyillä toimialoilla, kuten kulttuuri-, majoitus- ja ravintola-alalla, tilanne on ollut jo kauan aikaa kestämätön. Kyse ei siis pohjimmiltaan ole siitä, etteikö suomalaisesta epidemianhallinnan työkalupakista löytyisi työkaluja, vaan hallitus ja viranomaiset tuntuvat pelkäävän aggressiivista mutta pikaista tukahduttamista. Tällaiseen pelkoon ei ole mitään loogista syytä.
Nollatavoitteesta ja “vihreästä vyöhykkeestä” voidaan, ja tulee tehdä, kaikkien suomalaisten yhteinen tavoite. Meillä ei ole varaa leikkiä koronavirusmuunnosten tai hybridistrategian epäselvyyksien ja tulkinnanvaraisuuksien kanssa. Mitä nopeammin nolla saavutetaan, sitä vähemmän epidemia ehtii vielä kylvää tuhojaan.
Koronapandemian uuden koronamuunnosten käynnistämän vaiheen myötä meillä on kaksi vaihtoehtoa: (1) voimme jatkaa elämäämme epävarmuudessa ja jatkaa reaktiivista toimintalinjaa toivoen parasta esimerkiksi terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi tai (2) tähdätä proaktiivisesti kohti nollaa yhteisen edun ja elämän suojelemiseksi. Jälkimmäinen vaihtoehto – aggressiivinen tukahdutus – vaikuttaa kaikissa olosuhteissa tavoittelemisen arvoiselta (vaikka viruksesta tulisi lopulta kaikesta huolimatta jollain aikavälillä endeeminen), mutta se on kielletty ja vaiettu aihe vaihtoehdottomuuteen ajautuneessa julkisessa keskustelussa.
Suomi voi omalla esimerkillään edesauttaa kaikki Pohjoismaat kattavan Euroopan ensimmäisen vihreän vyöhykkeen perustamista. Pohjoismaiden koronavapaus on kaikkien kansalaisten ja laajalti myös elinkeinoelämän intresseissä, jonka lisäksi se parantaisi merkittävästi ennakoitavuutta kaikissa Pohjoismaissa. Matkailu, kaupankäynti ja työskentely maiden välillä olisi huomattavasti suoraviivaisempaa, kun kaikki pohjoismaat pyrkisivät painamaan koronatapaukset nollaan. Yhteistyössä maiden välillä voidaan myös jakaa parhaita käytänteitä, teknistä ja tutkimuksellista apua, ja ennen kaikkea parantaa keskinäistä luottamusta pitkään jatkuneen koronapandemian keskellä.
Suomella on nyt vuosikymmenen tilaisuus tehdä poliittista historiaa Pohjoismaiden arvojohtajana. Nyt on aika keskustella siitä, miten Suomi etenee koronaepidemian pysäyttämisessä: jatkuuko jo kuukausia jatkunut hortoilu strategisessa sekamelskassa vailla ulospääsyä vai ryhdytäänkö nyt päättäväisiin toimiin epidemian pysäyttämiseksi Suomessa ja lopulta kaikissa Pohjoismaissa.
Artikkeli on kirjoitettu yhdessä erikoislääkäri ja Eroon koronasta -työryhmän perustajajäsen Henri Lampikosken ja teknologiajohtamisen apulaisprofessorin, tekniikan tohtori Pauli Alinin kanssa.
Lue muita julkaistuja kirjoituksiani. Tutustu myös Brandin kirjastoon kokoamiini koronavirusta koskeviin teksteihin.